Bremeniin, Bremeniin

 ”Bremeniin, Bremeniin!” hihkuivat Grimmin veljesten sadussa aasi, koira, kissa ja kukko, jotka toivoivat löytävänsä sieltä pestit soittoniekkoina. Minä puolestani toivoin pääseväni Bremeniin, jotta näkisin mainitun nelikon lisäksi Bremenin taidemuseon aarteita ja pääsisin tutustumaan Beck´sin panimoon.

Netistä oli jälleen löytynyt hyvä hotellitarjous, ja olimme majoittaneet itsemme Courtyard By Marriottiin osoitteessa Theodor-Heuss- Allee 2. Navigaattori löysi paikan helposti, auto sujahti näppärästi sisäpihan suojaisalle parkkipaikalle, ja huone oli iso – puhumattakaan pesuhuoneesta, jossa olisi mahtunut järjestämään vaikka tanssit. Mutta. Epäilys hiipi mieleeni, kun katsoin tarkemmin näkymää pesuhuoneen ikkunasta: Takana kulkee rautatie! No tietysti kulkee, kun naapurina on kaupungin päärautatieasema… Tuleeko täällä nukkumisesta mitään?

 

Kyllä tuli. Voin suositella Marriottia hyvällä omallatunnolla, sillä junien mahdollinen kolke ei ainakaan meidän huoneeseemme kantautunut, ja hotelli oli riittävän lähellä keskustan nähtävyyksiä.

Askeleemme veivät meidät kuin itsestään suoraan raatihuoneen aukiolle, ja siellähän ne kuuluisat soittoniekat komeilivat valokuvaajien keskellä. Sen jälkeen kun olin saanut kunnian ikuistaa naisporukan yhteiskuvaan patsaan kanssa, syntyi hetkellinen tyhjiö ja onnistuin nappaamaan kuvan, johon ei ehtinyt änkeytyä mukaan yksikään vieras ihminen. Saavutukseeni tyytyväisenä palkitsin meidät Ratskellerin olusilla. Syyskuinen perjantai-ilta oli aluillaan, ja kellariravintolan ulkoterassilla oli kaikin puolin kesäinen tunnelma.

Ritari Rolandin patsas on vartioinut raatihuoneen edustalla 1400-luvulta asti.

Lauantaille olimme suunnitelleet kaksi aktiviteettia: taidemuseon ja panimokierroksen. Bremenin taidemuseossa on tauluja ja veistoksia 1300-luvulta nykypäivään saakka sekä yksi Euroopan suurimmista kuparipiirroskokoelmista. Viimeisenä mainittu ei etukäteen innostanut, mutta onneksi maltoin käyttää aikaa näidenkin katsomiseen, sillä työt nähtyäni voin vain kunnioituksella ihailla edesmenneitä tekijöitä. Piirrokset ovat uskomattoman pikkutarkkoja. Sekä kuparipiirroskokoelman että nykytaiteen erikoisnäyttelyiden kuvaaminen oli kielletty, mutta perusnäyttelyä eli klassisia vanhojen mestareiden töitä sai kuvata. Picasso, Monet, Gogh, Pisarro, Cranach vanhempi… ne kannattaa nähdä omin silmin. Minuun vetosi anonyymin tekijän maalaus noin vuodelta 1640. Itse maalaus oli tehty puutauluun, mutta värit saivat muodon ja selkiytyivät erilliseksi kuvaksi työn keskelle asetetuun metallilieriöön. Aika ovelaa vai mitä?

Anonyymin hollantilaisen taiteilijan työ, Kristus ristillä, noin vuodelta 1640.

Nykytaiteen edustajat olivat minulle tuntemattomia eikä heistä uusia suosikkeja löytynyt tälläkään kerralla. Alakerrassa oli esillä installaatioita kymmeneltä nykytaiteilijalta, jotka kilpailivat 30 000 euron Kunstpreis der Böttcherstrasse in Bremen 2014 -palkinnosta. Vierailevana erikoisnäyttelynä oli Jason Rhoadesin (1965-2006) Four Roads. Rhoadesin työt muistuttivat mielestäni lähinnä hullun hamstraajan kekoja tai siivoamattomia yksiöitä. Vastakohtana edelliselle oli John Cagen (1912-1992) Essay eli muutama tuoli tyhjässä valkoisessa huoneessa kymmenien lamppujen alla. Kun sanotaan, että taiteen tehtävä on herättää ajatuksia, niin sen nämä kyllä tekivät.

Kunsthalle Bremen eli Bremenin taidemuseo

Kunsthallen nykytaide ei ollut minun makuuni, mutta nämä ulkopuolella olleet möhkäleet kolahtivat. Suuri sininen kissa, Blau-Miau, on saksalaissyntyisen, italiassa asuvan  Carin Gruddan työ. Taidemuseon sivusta ei ole kisun pysyvä paikka, vaan lähes  4-metrinen, reippaasti yli 1000 kiloinen pronssikissa on avointen tilojen taidetta eli kissa siirtyy paikasta ja kaupungista toiseen. Minun onnekseni se sattui juuri nyt olemaan täällä.

Carin Grudda, Blau Miau

Sinisellä kisulla on korkeutta liki 4 metriä.

Metallinen ruttukasa oli aluksi 2x2x2 metrin kuutio.

Ewerdt Hilgeman, Imploded Cube (2014)

Toinen uteliaisuuteni herättänyt teos oli rutistettu metallikuutio. Ewerdt Hilgemanin Imploded Cube (2014) on yksinkertaisesti juuri sitä miltä se näytää. (Pikkukuvat suurenevat klikkaamalla niiden keskeltä.)

Böttcherstrasselle kuljetaan kullatun korkokuvan alta.

Raatihuoneen aukiolle näkyy kapean käytävän päässä kullattu korkokuvaveistos. Siitä alkaa Böttcherstrassen 110 metrin pituinen kapea korttelikatu, jonka varrella on pieniä kauppoja, ravintoloita ja Paula Modernsohn-Beckerin-Museum. Saksan merkittävimpiin naistaitelijoihin kuuluvan, 1876-1907 eläneen,

Haus des Glockenspiels

Modernsohn-Beckerin museo oli ovelle asti täynnä, joten ohitimme sen suosiolla. Emme kuitenkaan edenneet montakaan askelta, kun jouduimme pysähtymään ihmistungoksen taakse. Kuulin kellojen kilinää ja yritin nähdä, mitä edessämme olevat ihmiset tuijottivat ja kameroillaan ikuistivat. Kaikki näyttivät kuvaavan kahden päätykolmion välissä kiliseviä kelloja.

En etukäteen tiennyt tästä Bremenin kellopelistä, joten tähyilin kohti yläilmoja, kuvasin kellojen muodostamaa kolmiota ja kuuntelin soittoa muiden mukana. 30 posliinikellosta koostuva kellopeli soitteli merimies- ja kansansävelmiä. En kuitenkaan osannut etsiä kellopelin olennaisinta osaa eli liikkuvia puukuvia, koska ne jäivät kulmauksen taakse piiloon. Se mitä ihmiset kuvasivat, ei siis välttämättä ollutkaan kilisevä kellorypäs, vaan kohteena olivat aukion sisäkulmauksessa musiikin aikana liikkuvat 10 värillistä puulevyä, joiden kuvat esittävät valtameriä ylittäneitä seikkailijoita ja löytöretkeilijöitä. Tämän opin vasta myöhemmin illalla, kun keskityin lukemaan turisti-infosta saamaani esittettä.

Posliinikellojen soiton aikana liikkuvat kuvat jäivät kulman taaakse piiloon.

Panimokierros Beck´sillä oli hauska kokemus. Samaan aikaan lähti liikkeelle kaksi ryhmää, saksankielinen ja meidän englanniksi opastettu poppoomme. Tervetulotoivotuksen ohessa opas kysäisi, mistä kaikkialta me olimme tulleet. Otanta oli laaja, sillä kaukaisimmat olivat saapuneet Australiasta. Ilmeni myös, että mukaan oli ilmoittautunut meidän lisäksemme toinenkin suomalaiskaksikko, joka ei kuitenkaan syystä tai toisesta saapunut paikalle. Terveisiä vaan  Tampereelle jos luette tämän: Teitä odoteltiin ihan suomalaisvoimin!

Kierroksen aikana katsottiin pari filminpätkää, haisteltiin humala-kasvia ja kierreltiin entisissä sekä nykyisissä tuotantotiloissa. Vaikka en jokaista sanaa rempseän oppaan puheesta ymmärtänytkään, niin sen verran kuitenkin selvisi, että käsitykseni oluesta, sen tekemisestä ja historiasta muuttui arvostavammaksi.

Leppoisan kiertokävelyn lopuksi päästiin napostelemaan suolakeksejä ja arvuuttelemaan kumpaa olutta laseissamme oli, Beck´siä vai Haake Beck´siä. Makutestin jälkeen saimme valita listalta vielä yhden ilmaisen juoman.  Me päätimme ”ottaa riskin” eli valita meille ennestään oudot oluet. Toisin kun vieruskaverini, joka irvisti omalle juomalleen ja jätti sen juomatta, me onnistuimme valinnoissamme. Minä tykästyin Green lemoniin, joka maistui enemmän limsalle kuin oluelle, ja mies piti omasta Lime-oluestaan, joka tosin minun suussani maistui lähinnä kylmälle tiskivedelle. (En ole tiskivettä maistanut, mutta hajun perusteella kuvittelen sen maistuvan tällaiselle.)

Bremenissä viettämämme viikonlopun aikaan Müncheissä aloitettiin  Oktoberfestin juhlintaa, ja samaa tunnelmaa oli havaittavissa täälläkin. Weserin rannan markkinahumu kuulunee jokaiseen viikonloppuun, mutta tänään joen rannat olivat täyttyneet ihmisistä, jotka vilkuttaen seurasivat lukuisten veneiden ja laivojen ohimarssia. Jos markkinakojumyyjän puheesta oikein ymmärsin, niin kyseessä oli kesäkauden päättäjäiset.

Markkinakojusta ostettu perunalettu, Kartoffelpuffer, on sopivaa purtavaa pikkunälkään.

Syyskuun puoliväli oli aivan loistava ajankohta viikonloppuretkelle Bremenin. Suosittelen kokeilemaan!